lauantai 6. syyskuuta 2014

6.9.2014 Ilves - FC Jazz 3-0 (0-0)

Ilves pelasi parhaan ottelunsa kotona vähään aikaan, kun porilaiset kaatuivat toisen puoliajan maaleilla 3-0. Ensimmäinen puoliaika ei tarjonnut ihmeitä. Ilveksellä oli paremmat paikat, tosin Jazz sai muutamia vastahyökkäyksiä aikaan, mutta maalintekoetäisyyksille porilaisia ei päästetty. Jonne Hjelm antoi kovan kanuunansa laulaa vapaapotkusta noin 25 metristä, mutta veto meni vasemmalta niukasti ohi. Kiistanalaisin tilanne oli niin ikään punapaitojen päästä, kun Jazz-puolustaja piti Ilves-pelaajasta selvästi kaksin käsin kiinni rankkarialueella. Tilanteesta ei tullut rangaistuspotkua, vaan tilanne ajautui Ilveksen kulmapotkuksi, josta ei sitten jäänyt mitään kerrottavaa. Useaan otteeseen haukuttu Berat Grabovci pelasi hyvän pelin tänään. Hänet vaihdettiin pois puoliajalla.
Ensimmäisellä nelivitosella laskeva aurinko oli häikäissyt Itäpäädystä peliä seuraavia.
Aurinko oli laskenut Tammelan sirojen ja esteettisesti kauniiden kerrostalojen taakse toisen puoliajan alkaessa. 
Alla sanoituksia saksalaisen Blutengelin kappaleesta "Uns gehört die Nacht".

Erst wenn die Dunkelheit sich erhebt
stillt die Nacht unsere Gier.
Und wenn die Sonne untergeht
erwacht in uns das wilde Tier.
Uns gehört die Nacht.
Eli kun aurinko laskee ja pimeys nousee, herää meissä villi eläin. Meille kuuluu yö.

Blutengelin Chris Pohl ei varmaan aavistanut kuinka oikeassa hän oli, kun hän laulussaan ennusti miten Ilves - Jazz pelissä tulisi käymään. Toista puoliaikaa ehdittiin pelata vain kymmenen minuuttia, kun Ilves-pelaajat olivat herättäneet sisäisen villin eläimensä iskemällä pallon kahdesti Jazz-vahti Lasse Pirhosen taakse. Ensin 50. minuutilla Antti Ojanperä laukoo vasempaan alakulmaan ja neljä minuuttia myöhemmin 54. minuutilla Jonne Hjelm laukoo puolestaan oikeaan alakulmaan. Molemmat maalit meni Pirhosen taakse melko helpon näköisesti ja Itäpääty antoikin ansaitut seula-huudot Pirhosen suorituksille. Ilveksessä debytoi 19-vuotias Vahid Mambo, joka antoi Hattrick-termein jumalaisen kuvan itsestään. Mambo on taitava pallonkäsittelijä, jolle punapaitaiset Jazz-pelurit olivat pelkkiä pujottelukepppejä. Mambo sai myös ensimmäisen tilastomerkintänsä keltapaidoissa keltaisen kortin muodossa. Pelille lopullisen sinetin laukoi Aapo Lappalainen 76. minuutilla. Lappalainen laukoi parista kympistä kierteisen vedon oikeaan alakulmaan ohi hölmistyneen Pirhosen, joka ei tehnyt elettäkään torjuakseen palloa. Näin loppulukemat 3-0, ja Ilves nousee sarjakakkoseksi kahdeksan pisteen päähän Ykköstä johtavasta KTP:stä.

Yleisömääräksi kuulutettiin 1748. Itäpäädyssä Niilon Poikia paikalla oli pari kymmentä, mutta pienehköstä lukumäärästä huolimatta meno oli loistavaa. "Maailmas"-chäntti raikasi useita minuutteja molemmilla puoliajoilla. Meno tuntui yltyvän, mitä pimeämmäksi ulkoilma muuttui. Onhan iltavalaistuksessa pelattavat ottelut harvinaista herkkua, jota koetaan vain muutaman kerran kaudessa. Viime minuuteilla kuultiin loistavaa kannatusta, kun kannattajat lauloivat seuraava chänttiä niin pitkään ja niin kovaaan että kirjoittaneella meni ääni niin sanotusti käheäksi.


Oi Ilves, mun sydän sinun on, uskollisuuteni loputon, oo-oo-oo-oo. Laulan sulle tänään, huomenna. Laulan kunnes koittaa kuolema. oo-oo-oo-oo.

Ilveksen seuraavat ottelut ovat 11.9 vieraissa Hakaa vastaan, 20.9 Tammelassa KTP:tä vastaan, 28.9 vieraissa AC Oulua vastaan ja kauden viimeinen ottelu 4.10 Tammelassa FC Viikinkejä vastaan. Nousu on toki teoriassa mahdollinen. 4 ottelua ja piste-ero kärkeen kahdeksan pistettä, mutta kotkalaisilla on huomattavasti helpompi otteluohjelma sisältäen kolme pohjimmaista joukkuetta ja Ilveksen. Eli KTP saisi voittaa enää yhden pelin, jotta teoreettinen mahdollisuus nousuun säilyisi. Ilveksen taas olisi voitettava ainakin kolme peliä, joista yhden olisi tultava kärkikamppailussa kotkalaisia vastaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti